Joulusinappi
Joulu lähestyy ja kuorintasuolat jäivät taka-alalle tälle joululle. Aika ei yksinkertaisesti lapsiperheen touhujen ohessa riittänyt muihin empiirisiin kokeisiin. Joten päädyin hieman perinteisempään lahjaan. Sinappiin. Meillä noita pilttipurkkejakin kertyy mukavasti pienen neidin ansiosta, joten isäntäkin oli suhteellisen onnellinen, että edes osasta purkeista päästään eroon.
Sinappi on äärimmäisen helppo valmistaa itse ja on takuuvarma hitti jouluna kinkun kaveriksi. Aikaisemmin olen tehnyt konjakilla, viskillä ja chilillä maustettua sinappia, mutta tänä vuonna päädyimme jaloviinasinappiin. Sinappi toimii myös ihan sellaisenaan ilman erityisempää maustetta tai alkoholia.
Teen sinapin vanhalta työkaverilta saadulla ohjeella. Siksi kutsunkin sinappia Pipen sinapiksi. Tässä siihen ohjetta.
Tarvitset sinappia varten:
- 2kkp sokeria
- 1kkp sinappijauhetta
- 1rkl perunajauhoja
- 2dl kermaa
- 4 kananmunaa
- 1rkl etikkaa
Mittaa teflonkattilaan (teräskattila käy myös, mutta teflon-kattilaan sinappi ei pala niin herkästi pohjaan) sokeri, sinappijauhe ja perunajauhot. Sekoita ne keskenään tasalaatuiseksi jauheeksi.
Lisää joukkoon kerma ja kananmunat.
Sekoita tasaiseksi massaksi.
Kiehauta levyllä kokoajan sekoittaen, ettei seos pala pohjaan.
Seos notkistuu lämmetessään hyvin nestemäiseksi ja sen pintaan alkaa muodostua vaahtoa. Kun vaahtoa alkaa olla reilusti, seos on lähellä kiehumista.
Kun seos saostuu uudelleen, ota pois levyltä ja lisää joukkoon etikka.
Sekoita sinappi tasaiseksi ja jätä jäähtymään. Sinappi on suht jämäkkää tässä kohtaa.
Tässä kohdin voit purkittaa sinapin, jos et sitä halua mitenkään maustaa.
Kun sinappi on vielä lämmintä, muttei kiehuvaa, lisätään joukkoon 0,5dl jaloviinaa.
Sekoitetaan sinappi tasaiseksi. Äkkiseltään sinappi voi tuntua löysältä, mutta se kyllä jähmettyy kunhan pääsee jäähtymään kokonaan ja jääkaappiin.
Sitten purkitetaan. Yhdestä satsista sinappia saa 6 pientä pilttipurkillista sinappia.
Kannet päälle ja annetaan sinapin jäähtyä kokonaan, minkä jälkeen säilytys on hyvä tehdä jääkaapissa, koska sinapissa on käytetty kermaa ja kananmunia. Sinappi kannattaa syödä parin kuukauden sisään valmistuksesta. Mahdollisesti jo aikaisemminkin.
Askartelin etiketit joskus pari vuotta sitten Ikeasta ostamilleni tarra-arkeille. Vähän googlailtiin sanamuunnoksia ja meillä oli etiketit valmiina. Muutama asiallinenkin etiketti joukkoon, kun ei ihan kaikille kehtaa härskeyksiä jaella.
Todella helppo ja nopea tekoinen sinappi. Aattona sitten kinkun päälle ja ääntä kohti!
Kommentit
Lähetä kommentti