Joulukorttien valmistelua
Päätin että on aika alkaa suunnittelemaan ja toteuttamaan joulukortti-ideaani tälle vuodelle. Päädyin, isänpäiväkorttien teossa todettujen hankaluuksien jälkeen, ottamaan valokuvan Lyylistä joulukorttiimme. Vähemmän sotkua ja äidinkin hermot kestävät pidemmälle. Kaikki voittavat. Pääasiassa äiti, joka koko projektin toteuttaa, mutta anyway.
Löysin Lyylille ihanan tonttumekon KappAhl:lta ihan sattumalta, kun kulutin aikaani Tampereen keskustassa junaa odotellessa. Ihastuin mekon essuun ja mummu, kun oli Tampereen käsityömessuilta Lyylille tonttutossut ostanut, jotka sopivat tuohon mekkoon, päätin ostaa sen. Samaan settiin sisältyi myös tonttulakki, joten plussaa kaikki. Ja hintakaan ei ollu kauhean paha.
Taustan luomiseen tarvitsin:
- Taustalakana roikkumaan jostakin, tässä tapauksessa pianon päältä
- Tyynyjä luomaan kinoksia
- Ikean valkoinen OFELIA-viltti hangeksi
- Ikikuusemme latvaosa tuomaan hieman vihreyttä kuvaan
- Kelohonka-arkku, jonka Lyyli sai kastelahjaksi
- Pallovalosarja
![]() |
Kuvaukseen tarvittavaa materiaalia |
![]() |
Itse asettelin tyynyt näin. Viltti päälle ja tausta lakana taakse! |
Itse kuvauksen toteutuksessa on hyvä huomioida nämä seikat:
- Luonnonvaloa on tarpeeksi, eli kuvauspaikka on mahdollisimman valoisassa tilassa ja kuvaus toteutetaan noin puolen päivän aikoihin, jolloin valoa on eniten. Joten verhot auki ja sädekaihtimet ylös! Valoista tuleva valo on keltaista, joka tekee kuviinkin keltaisen sävyn. Luonnonvalo on siis paras valo kuvien ottamiseen!
- Liika krääsä kuvista pois. Pieni lapsi, kuten Lyyli, kiinnostuu herkästi paljosta tavarasta, jolloin lapsen katsetta voi olla hankala saada kameraa kohti. Lisäksi liika tavara tekee kuvasta sotkuisen ja huomio viedään kuvan päätähdeltä - lapselta. Lapselle voi kuitenkin antaa jonkun lelun/esineen tutkittavaksi, jolloin kuviin tulee erilainen tunnelma. Esimerkkinä voisi toimia vaikka lahjapaketti.
- Kuvaus hetkellä kannattaa olla joku toinen aikuinen paikalla kiinnittämässä lapsen huomiota ja pelleilemässä, jolloin on mahdollisuus saada monia erilaisia ilmeitä kameralle.
- Ota PALJON kuvia. Lapset tekevät yllättäviä ja nopeita liikkeitä, joten osa kuvista on aina heilahtaneita. Lisäksi ottamalla paljon kuvia varmistat edes osan onnistumisen. Itse tuli räpsittyä noin 200kuvaa, joista noin 10% oli käyttökelpoisia/omaan makuun hyviä kuvia.
- Kuvauskohteen tarpeet on täytetty ennen kuvausta. Kohde on syötetty ja kuivissa vaipoissa, eikä väsynyt. Tämä ihan siksi, että kuvaus onnistuu paljon paremmin tyytyväisen kohteen kanssa, kuin tyytymättömän.
- Kuvaukseen on varattu tarpeeksi aikaa ja hermoja. Kuvaus on syytä tehdä lapsen hermojen mukaan ja tästäkin syystä toinen aikuinen paikalla on hyvä juttu.
![]() |
Esimerkki heilahtaneesta lapsesta, joka kiinnostui valosarjasta takanaan, vaikka tarkoitus oli pitää huomio possussa. |
Minulla on Nikon D3100-järjestelmäkamera, jonka hankin useampi vuosi sitten ja johon olen ostanut muutaman linssin. Lisäksi kuvaan kuvat RAW-tiedostoina, jolloin kuvien muokkausmahdollisuudet ovat laajemmat. Itselläni on lisäksi Lightroom, jolla hieman muokkasin kuvia. Itse korjaan yleensä vain värejä, kirkkauksia, kontrastia, jne...
Kuvauksen jälkeen kuvat on syytä siirtää koneelle ja katsoa ne tietokoneen kautta läpi. Kameran pienestä näytöstä, jopa zoomia käyttäen, ei saa tarkkaa kuvaa siitä onko kuva heilahtanut vai ei. Monet omista kuvista näytti kameralla katsottuna hyviltä, mutta koneella ne olivatkin heilahtaneet tai tarkentuneet väärään kohtaan, jolloin Lyylin kasvot jäivät sumeiksi. Tässä vertailuun muokkaamaton kuva vs. muokattu kuva.
Uskon teidän huomaavan kumpi on kumpi. Tai ainakin toivon niin. Kuvien tällä tavoin muokkaaminen ei toki ole pakollista, mutta itsellä on tuo muokkausohjelma koneella, niin haluankin sitä käyttää. Sillä itselle tuo lopputulos on parempi muokattuna, ja mielestäni kuva on silti vielä luonnollisen näköinen.
Näin! Nyt on kuvat otettu ja muokattu. Tilasin kuvat Ifolorilta ja nyt niitä sitten odotellaan Posti Paten tuomana kotiin. Kunhan kuvat tulee päästään sitten itse joulukorttien tekoon!
Mukavia kuvaushetkiä ja joulun odotusta!
Kommentit
Lähetä kommentti